perjantai 22. marraskuuta 2013

tipuin XD

moikka!
en oo vähään aikaan kirjoitellu, sori siis siitä. mutta aion tässä postauksessa kertoa mitä kuuluu. siis maanantain menin tompalla ilman satulaa ja tipuin ofc. se "pelästy" joitain äänii sielt katsomosta ja lähti alta. no siitä ei muuta. mutta tänään mä menin mun luokankaa lahteen luokkaretkelle. olin Saran ja mellun kaa retkellä. me mentiin bussilla tikkurilaan ja lähijunalla lahteen. ensin kierreltiin lahdessa sit mentiin kaupungintalolle yms. MUTTA SITTEN lähdettiin syömään heseen(ylläripylläri). JA SEN JÄLKEEN me lähdettiin mellun ja Saran kaa kiertelee kauppakeskus triossa, ja eksyttiin totaalisesti. 11.20 olis pitäny tavata jossain mutta mulla tuli vessahätä ja me eksyttiin. siellä. sit meille soiteltiin koko ajan et missä te ootte? sit lauri(meidän ope) oli sillee: "missä ne nyt on?" loppujen lopuks löydettiin sinne ku tajuttii että koko luokka oli kiertänyt ympyrää et ne oli koko ajan meidän takana XD! sit lähettii kävelee juna-asemalle päin ja päästiin junaan seisomaan tunniks ku se oli niin täynnä! sit päästiin bussiin tiksis ja loppujen lopuks kotiin. siellä hesessä me tehtiin Saran kaa Barbie haaste! siis sen oikee nimi oli bbq haaste! se barbie tuli siitä kun mä sanoin sen bbq haastejutun nii sara kuuli se barbie haasteena XD joo mut kirjottelen sitten taas kun tulee kirjoiteltavaa! moikka!!




tiistai 6. elokuuta 2013

Hoitopäivä

Tänään päivä meni näin: Lähdin Helsingistä bussilla vantaalle, ja menin kotiin syömään välipalaa. Kun söin niin juttelin kavereideni kanssa skypessä. Lähdin tallille, sillä minulla olisi tänään Samin hoitopäivä. Kun pääsin ovesta 
ulos, huomasin että minulla oli jäänyt avaimet sisälle. Soitin paniikissa äidille, ja hän lupasi tulla avaamaan oven. Kun hän tuli otin avaimet ja lähdin tallille. Kun pääsin tallille niin menin moikkaamaan Samia. Sitten menin hakemaan hakemaan harjapakin. Rupesin harjaamaan sitä ja lopulta kun olin valmis niin rupesin stailaamaan sitä kavereideni kanssa. Saimme laitettua sille aurinkolasini ja rusetin. Otin niistä kuvat. Kun menin Samin karsinasta ulos, se meni makuulle ja rupesi nukkumaan <3 Emme meinanneet saada sitä ylös ollenkaan. Sitten menin kavereideni kanssa ylös. Siinä se sitten oli. Tässä kuvat! :D


torstai 20. kesäkuuta 2013

Hoitoponi! 💜

Moi! Oon ollut viimeiset kolme päivää koko ajan tallilla, ja tänään sain hoitoponin!!💗 Se on Sami! Leikattiin Mailiksen kanssa häntä ja harja, ja niistä tuli oikein nätit.😊
Ensimmäinen päivä: Menin katsomaan kaverini ratsastusta ja kysyin Mailikselta, että saisinko hoitsun. Mailis kysyi että kenet haluaisin, niin sanoin että olin suunnitellut Tepaa. Sitten Mailis kysyi että kävisikö, Sami? Sanoin että kyllä se käy. Menin hakemaan Samin laitumelta, ja se tuli luokseni kun kutsuin sitä. Hain sen, vein sen talliin ja aloitin harjaamisen. Tein normaalit jutut, kunnes piti lähteä kotiin. 
Toinen päivä: Tulin kaverini kanssa tallille kolme tuntia etuajassa, ja tekemisen puutteessa rupesimme pesemään satuloita ja suitsia. Se oli ihan kivaa, teimme sitä tunnin ja menimme sen jälkeen katsomaan Felian ja Nellin myyntivideon kuvauksia. Sanna ratsasti Felialla, ja Taiski Nellillä. Ensin kuvattiin Fellua, ja Sanna meni tosi hienosti. Sitten oli Taiskin vuoro. Kun kuvaukset oli ohi, niin menin pesemään Samin satulaan loppuun. Sinne jäi vielä vähän likaa, mutta ihan hyvä se oli. Sami meni vain yhdelle tunnille, ja tunnin jälkeen hoidin sen pois ja vein sen Herkun karsinaan yöksi. Mutta sitä ennen sain taistella Samin ja hupun kanssa, kun se ei pidä siitä lainkaan....
Kolmas päivä: Tulin tallille puoli neljältä, ja huomasin tallin olevan aivan autio. Tai ainakin melkein. Marie ja Mellu olivat ylhäällä enkä kuullut heitä. Kun Mailis tuli talliin, menimme hakemaan Herkun ja Samin talliin, koska Sami meni ensimmäiselle ja kolmannelle tunnille. Rupesin harjaamaan Samia, kunnes sen ratsastaja tuli, ja annoin kamat sille. Sitten menin laittamaan Miraa valmiiksi. Kun sen ratsastaja tuli, menin Nean kanssa syöttelemään Nikkeä. Kun eka tunti oli ohi, hoidin Samin ihan kunnolla. Kampasin sen, vedin kumisualla ja harjasin karvan ja puhdistin kaviot. Sitten rupesin laittamaan kamoja. Ensin satula, sitten suitset, jotka olivat minulle uudenlaiset. Nimittäin meksikolaiset suitset. Mailis laittoi vaikean osan puolestani, mutta samalla näytti, miten se laitetaan. Mailis kertoi, että Samilla on siksi meksikolaiset suitset kun tällä on liikaluu juuri siinä kohdassa missä tavallisissa suitsissa on turpahihna. Kun kolmas ja Samilla viimeinen tunti oli ohi, otin kamat pois, ja harjasin huovan ja satulavyön. Sitten tapasin Samin toisen hoitajan, Roosan. Sovimme Roosan kanssa, että ostamme Samille yhteisen harjapakin. Minun piti taas taistella, että saan Samille hupun päähän, mutta tällä kertaa se ei ollut niin vaikeaa. Roosa vei Samin Herkun karsinaan yöksi. Sanoin Samille hyvää yötä, ja lähdin polkemaan kotiin. Tällänen oli tämänpäiväinen postaus, mutta ei ole kuvia.


sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Hei Janettee....

Moi taas en oo jaksanu kirjoitella vähään aikaan, ja ei oo ollut mitään kirjoitettavaa. Sen voin sanoo et Janeten on pitänyt tehdä mulle se banneri jo ajat sitten, ja oottelen sitä tässä.... Mut mun iPhone on nyt totaalisesti rikki, eikä sitä voi korjata:( En jaksa kertoo yksityiskohtii. En oo voinu tulla pitkään aikaan tallille, ku oon ollu vähän kaikkialla. Mut Janette hei, jos näät tän postauksen, nii voitko alkaa tekee sitä postausta? Menin vikalla ratsastustunnilla Lätyllä ilman satulaa. Se oli ihan kivaa koska hävittii Luukakselle talli palaa- pelissä!:D No ainakin mulla oli hauskaa. Olisin halunnu tippuu vikal kerral, mut en sit tippunukkaa... Tää ei oo mikää pitkä postaus kun ei oo kauheesti sanottavaa. Mut, postaan lisää kun on kerrottavaa:)

tiistai 14. toukokuuta 2013

Perusmerkki Lissulla

Jee! Sain hyväksytyn radan heti ekalla yrityksellä!
Meni muuten ihan mutta jalustin lähtijalasta ekalla laukalla. Sain sen kuitenkin takaisin. Siis oikeesti mun kone jtn vammaa ja hidastelee. Se ei suostu lataan sitä videoo. :( Menin Lissulla! Se oli ihana, paitsi sillä on niin ilmava laukka(tai miten sen nyt sanois...),etten pysyny selässä, vaan pompin siel satulassa. xd Kun olin päässyt tunnilta, menin taas kaverini kanssa tyhjään tarhaan, missä leikimme heppoja(ollaan niin järkeviixd) Ennen tuntia menin Lissun hoitajan kanssa syötteleen tuoretta Lissulle. Se oli kivaa. Harjasin sitä samalla. Laitoin sen valmiiksi ja lähdin tunnille. Kun olin vetämässä rataa, käännyin väärästä kohtaa rata poikki suuntaan leikkaa, vähänkö nolotti? Pääsin kuitenkin läpi, joten ei se enää mua haittaa. Jos se video ei tuu tähän, nii menkää youtubeen ja kirjottakaa: perusmerkki 14.5.2013, nii pitäis löytyy. Ratsastuksen jälkeen menin laittamaan Tepan valmiiksi tuntia varten, mutta en ehtinyt kuin ottaa kaviot, kun ratsastaja tuli jo. Sen jälkeen lähdin kotiin. Pyörällä. Milläs muullakaan? oli niin lämmin. Kun pääsin kotiin, söin ja sen jälkeen menin kaverilleni, jolla söimme mehujäät:) Sitten toinen kaverimme tuli, ja olimme kolmisteen. Ei mul oo hirveesti asiaa. Muuten, en ehtinyt katsoa salkkareita, joten mitäs niissä tapahtui? Jos joku vois kertoo. Näin muuten Janeten siellä(infoo) No, moikka!

perjantai 10. toukokuuta 2013

Lintsillä

Moi! En ole jaksanut kirjoittaa, koska ei ole ollut mitään erityistä.
Mutta kuitenkin, olin eilen lintsillä ja menin uusiin laitteisiin. Esim. Kieppiin, kehrään ja kirnuun. Kun menen vielä tänä vuonna lintsille, menen ukkoon. Asiasta toiseen, suoritan perusmerkin ensi tiistaina klo 17.00 tolkinkylän ratsastuskoululla. Tulettehan katsomaan? Osaan radan jo kokonaan ulkoa! xd En vain muista että missä kohtaa pitää ravata harjoitusravia. Viime tiistaina, tunnin jälkeen menin Marien, Nean, Sannan ja Tuijan kanssa maneesiin hyppimään esteitä ilman hevosia, koska tuntilaiset olivat maastossa. Ratsastustunnilla menimme esteitä ja hyppäsin Lissulla. Lissu on paras! Haluaisin ratsastaa Lissulla perusmerkkiradan. Meidän tallilla on uusi poni, Safir. Se on ihana welshponiruuna joka on ihan kuin Nita. Samanlainen vauva. Olen saanut tietää ettää vanhan tallini friisiläishevonen, Onni on lopetettu. Sillä oli kulemma paha astma, joten se on nyt hevodten taivaassa. Lepää rauhassa, Onni...:(
Tulen kaipaamaan sinua! Katselen tässä lätkän MM- kisoja, ja suomi johtaa 1-0 Hyvä Suomi!
Kerron taas kuulumiseni tiistaina kun minulla on ollut perusmerkkikisat! Moikka!

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Bussissaa...

Juu siis nyt me ollaan bussissa matkalla narinkkatorille tanssii sadetanssia luokankaa:) nyt ollaan tammistos ja kello on 9.17! Juttelen Saran kaa tääl ja muu luokka jtn sepaa. Tnää en pääse tallille. Sen vammaisen tanssin jälkeen mennää Raxiin syömään ja tullaan noin kolmelta koululle(tai kotiin). Tossa Mellu, Jade, Inna ja Nea M juttelee. Ja arvatkaa mitä? Salkkareirten Jiri seisoo mun vieressä!!! Se kuuntelee musiikkia! Sara tossa twiittaa. Kikkailkaa sille ja mulle! Merinorsu ja idaxoxo!!



sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Kisat

Moi! Mulla oli lauantaina kisat ja sain mitalin! Ne oli kyllä asemakisat, että kaikki esiintyjät saavat mitalin eikä kukaan voita silleen. Mutta kuitenkin, mulla on nyt kolme mitalia. Sen jälkeen menimme hesburgeriin syömään ja ruokakauppaan. Kassalla menin katsomaan yhtä laukkua Aleksi 13: ssa. Se laukku oli niin ihana. Se oli valkoinen, jossa oli kukkia. Olisin halunnut sen itselleni, mutta se maksoi viisikymppiä... :( No, ei mulla muuta. Tässä vielä kuva mitalista!

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Lumilautailua+ kysymyspostaus

Moi! Olin tänään kivikos lumilautailemassa isän ja pikkuveljen kanssa. Oli ihan kivaa ja vedimme aika hyvin ensikertalaisiksi. (Omasta mielestäni) en voi tulla tänään tallille, koska olen Helsingissä isälläni.
Tänne voi laittaa myös kysymyksiä, eli tämä on kyssäripostaus. Ei mitään hirveen henkilökohtaista. Mennään kohta isän naisystävää vastaan. Mulla on mennyt ihan hyvin. Mulla on huomenna voimistelu.
Janette on luvannut tehdä mulle uuden bannerin. Toivottavasti siitä tulee hieno!
Moikka?

torstai 4. huhtikuuta 2013

Kiirettä pukkaa....

Moi! Olin tänään tallilla ja voimistelussa.
Tallilla oli ihan kivaa, ja sain laittaa Poksun valmiiksi. Janette sano että Poksu saattaa vähän vikuroida, ja kyllähän se vähän niinkin oli. Se kuopi maata ja yritti päästä karkuun, mutta eipäs päässyt. Lähdin tallilta, ja juoksin että pääsisin bussiin, mutta en päässyt. Se bussi meni ihan nenäni edestä! 😡 Odotin seuraavaa bussia ja menin kotiin syömään. Laitoin voimistelukamppeet päälle ja lähdin veromäen koululle. Meni ihan hyvin ja opin pari uutta liikettä. Harjoittelun myös ohjelmaani, jolla menen kisoihin. Nyt olen kotona ja jalkani ovat aivan älyttömän kipeät! :( mutta menen suihkuun joten moikka!

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Eka Postaus

Moi Oon Ida ja aloitin tänn blogauksen koska haluun kertoo mun ratsastusurasta
Siis, lempiponini on Poksu jonka saan ehkä hoitsuksi. Harrastan ratsastusta ja voimistelua.